tiistai 3. kesäkuuta 2014

Pieniä askelia







Pikkuisia askelia elämänpoluilla: eskarivuosi takana (äiti on ylpeä!) ja Suvivirsi, jo kolmas kevättodistus (äiti on ylpeä!) ja Suvivirsi, jäähyväiset ihanalle opettajalle, jäähyväiset ihanille eskaritädeille, Tervetuloa uusi kesä, uintipäivät, jätskit laiturilla, auringonpaiste rantalehdossa, saunavihdat ja linnunpoikien piipitys!

tiistai 27. toukokuuta 2014

Näyttelyllinen Finn Medissä





Tampereen Taiteilijaseura ry:n ja Ars Finn-Medi ry:n kanssa yhteistyössä toteutettu näyttelyni TAYS:n Finn Medin aulan ja Ellipsi-ravintolan tiloissa ripusteltiin miehen kanssa ihanasti soljuvan sujuvassa yhteistyössä tänään. Jälleen ulkona vinkui koiranilma, kun lehmiäni ja lintusiani pisteltiin seinille. Hassut kesänäyttelyiden ripustuskelit.
Maalauksiani esillä Finn Medi 5:ssa (Biokatu 2, Tampere) kesä- ja heinäkuun ajan. (Nämäkin teokset ovat myös myynnissä minun ja Tampereen Taiteilijaseuran kautta). Lisäinfot: Ars Finn-Medi & Tampereen taiteilijaseura .

maanantai 26. toukokuuta 2014

Ikkunat auki kesään







Viimeisiä eskaripäiviä ja viimeisiä päiviä kolmasluokkalaisena vietetään shortseissa ja t-paidoissa, kotiin päästyä hypätään suoraan järveen! Yöllä nukutaan ikkunat auki ja aamulla herätään lintujen kuoroon. Kuivattelen öljyvärejä ja teen hiljaista siirtymää uusiin aiheisiin. Näyttelyvaiheessa on myös kerättävä potku uuteen luomisvoimaan, uusien kokonaisuuksien muovaamiseen, siihen pitkään arkiseen maalaustyöhön. Juuri nyt se maustuu kesällä.

torstai 22. toukokuuta 2014

Näyttely jatkuu


Näyttelyni Höyry-galleriassa saikin jatkoaikaa. Korpilaitumilla voi näinollen laiduntaa vielä keskiviikkoon 28.5. asti (jolloin tosin sen puran jo aamupäivän aikana). Näillä auvoisilla kesäkeleillä gallerian etupihasta avautuva Korpilahden vierasvenesatamakin on aivan upeus, joten kesäinen retki Korpilahdelle ei ehkä olisi hullumpi  ajatus...

maanantai 19. toukokuuta 2014

Rajallisuus ja rakkaus







Eilen paistoi aurinko niin heleästi, kuin se alkukesällä vaan voi. Linnut lensivät laululentojaan peltojen yllä ja iho tuoksui aurinkovoiteelta. Eilen sain kuulla, että lähellä sydäntäni ollut, sielunsisko, on häviämässä nyt jo usean vuoden kestäneen syöpätaistelunsa. Jäljellä ovat enää ne annetut ajat, jolloin elämästä saa iloita ihan koko sydämestään niin paljon kuin vain jaksaa. Sovittiin, että halaus riittää sanattoman tunteen tulkiksi. Ja ilo elämästä. (Voi silti sitä itkua!). Rajallisuus, rakkaus - siinä tärkeimmät.
P.S. Kolmanneksi alin kuva: Hanna-Riikka Heikkilä: Nakit, lauantait, Galleria Rajatila, Tampere. Vielä tiistaihin asti. Kuvassa isompi teos: Maaksi sinun pitää jälleen. Se kolahti galleriavierailullamme jo perjantaina.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Ruokakuvia, koska - Äitienpäivä!








Jos facebook kertoo totuuden elämästä, on nyt trendikästä antaa äitienpäiväaamuna äidille kupillinen kahvia ja voilla sivelty hapankorppu. Tai kaurapuuroa kera kananmunan, josta kolesterolikeltuainen on erotettu pois. Tai kertoa, että eipä tämä ole tavallista pyhää kummempi, koska aina voi olla äitienpäivä. No jaa, sanon minä. On vaan niin taivaallista olla aina silloin tällöin hemmoteltu, saada haleja ja pusuja sänkyyn, kuulla erisointinen onnenlaulu ja maistella aamupalaa ja päivällistä, joiden eteen mies ja lapset ovat tehneet aamutuimaan hommia, keränneet aamukasteiset nokkoset pihasta sämpylätaikinaan, rullailleet munakasta ja pinaattia, parmankinkkua ja rucolaa - äidin lempimakuja, pienin käsin poimineet metsäkukkakimpun. Aina voi olla tavallinen pyhä, mutta joskus on ihanaa, kun se on erityisen ihana. Kiitos muruni <3!

tiistai 6. toukokuuta 2014

Arjessa hyvänä-pahana "superäitinä"?


 


Jos rooli äidistä taiteilijaksi tapahtui avajaismekon pukemisen tahtiin, roolinvaihto takaisin äidiksi kävi kokolailla samaa vauhtia avajaisten jälkeisenä aamuna lapsen oksentaessa aamupalapöytään. Mukavuusalueellani silti edelleen (no joo, ontuva vertaus tähän yhteyteen sillä lapsen sairastaminen on tietenkin kaikkein kauimpana mukavasta evö!). Kaikista roolivaatteistani, äidin superviitta on minulle kuitenkin ehkä se kaikkein rakkain. Tällä viikolla superviittani yltää myös naapurin pojan varaäitiyteen, jihuu! Ja vaikka nuo kymppivuotiaat onkin olevinaan niin isoja ja kovia ja nenäkkäitä teinejä ja meitä vanhempiaan ja varavanhempiaankin kaikessa-tietenkin-niin-kovasti-viisaampia (ei kai me itse oltu noin teinejä vielä tuossa iässä..??)..., on ne silti vaan aika herttaisia yhä. Kasvattaa, kasvattaa väsymykseen asti ja ojentaa niitä täytyy, mutta takanapäin voi hymyillä niiden mahtavuudelle. Ja kehua täytyy muistaa myös, päin naamaa.