sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Karma kohtalo onni tai jumala








Syntymäpäivänäni - yötön yö, mansikkakakkua, kahvia, kuohuviiniä, lämpöä, kärpäsiä, uimista, noitavihta, koivun tuoksua, perhe, maailman parhaat Ystävät ja hiekkatien pientareelta minulle poimittu kukkakimppu, naurua, onnea, uutta Eriniä. Asiat kohdallaan, tänne kuulun.
Karma kohtalo onni tai jumala
silti mä kuulun tähän
sielu sydän tai järki tai humala
vahinkokin käy tähän
voittoarpa tai surkea sattuma
silti mä kuulun tähän
silti mä kuulun tähän
Erin - Mä kuulun tähän

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Keskikesän juhla






Vanha kansa teki juhannussaunaan vihdan, jolla kylvettiin vain yhden kerran. Terveyttä antavaan vihtaan sidottiin seitsemän oksaa leppää, koivua, haapaa ja katajaa.

Lempeitä juhannuslöylyjä ja onnellisia kesäyön hetkiä. <3

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Taidekeskus Salmelan lehmät








Tämän kesän yhtenä ilonani on osallistua maalauksillani Mäntyharjulla sijaitsevan Taidekeskus Salmelan kesään. Uusia lehmiäni on esillä Domanderin alueella sijaitsevan kahvila-ravintola Kesäheinän seinillä. Näyttely on esillä siellä koko kesän ajan.

Näistä kuuman avajaispäivän tunnelmista on nyt viikko.
Vieläkin posket vähän punottavat, kun avajaisbrunssilla Kesäheinässä tuntemattomana vieraiden seassa istuessani kuulin avajaisvieraiden ihaniaihania kommentteja maalauksistani.
Olipa muuten juhlat - brunssia, Helsingin kaupunginorkesterin konserttia, puheita ja ennenkaikkea upeita taide-elämyksiä.
Kyllä vaan niin suosittelen Salmelaa kesävierailun kohteeksi, on se vaan upea paikka! Kuvataiteen lisäksi Salmela tarjoaa myös tasokkaita konsertti-elämyksiä kesän mittaan.

Taidekeskus Salmelan kesä on avoinna 8.6.-11.8.2013.
Lisää salmelasta täältä.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Kotiinpaluuiloa





Tänään odotetaan isoveljeä kotiin. Ollaan melkein malttamattomia. Leivotaan sille raparperipiirakka kotiinpaluuksi ja tehdään pieni paketti. 

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Modernin maaseutumaiseman maalaamisesta

 





Viimeisimmässä Taide-lehdessä oli artikkeli taidehistorian tutkija Antti Valliuksen Kuvien maaseutu-nimisestä väitöstutkimuksesta maaseutukulttuurin esittämisestä suomalaiskansallisessa maisemakuvastossa. Tutkimus käsitteli erityisesti historiallisia maalauksia, mutta ulottui kuitenkin jossain määrin myös tähän päivään asti.

Kolahti kohdalle.
Omassa opinnäytetyössäni mainitsinkin, että maalausaiheistoni on melko ainutlaatuinen. Tätä mieltä on myös tutkija ja artikkelin Taide-lehteen kirjoittanut Anssi Kaarlo Koskinen.
Jutun insertti kuuluu näin: "Suomalainen maaseutu halutaan esittää pienimuotoisena ja perinteisenä. Vaikka maaseutu on kehittynyt koneellistumisen ja tilakokojen kasvun myötä, tämä ei näy maaseudusta kertovissa kuvissa.".
Jutussa puhutaan siitä, kuinka koneellistuminen on pysäyttänyt modernin maaseudun maalaamisen, kuinka 1800-luvun ja 1900-luvun alun kansainväliset taidesuuntaukset (maisemien, metsien, syrjäisten seutujen alkuperäiskansojen kuvaaminen) suodattuivat perisuomalaiseksi kuvastoksi, jonka ainutlaatuisuutta ei voi rikkoa tuomalla käsin tehtyjen tai hevostöiden sijalle moderneja tilakokoja, puimureita tai maaseudun rakennemuutoksen kritisointia.

No, katsokaapa tätä! Yllä muutama puhtaan perisuomalaisen kuvaston rajoja rikkova esimerkkityöni viime vuodelta. Koneita ja maaseudun modernien töiden sekä rakennemuutosten kriittistä visuaalista arviointia. Ylin maalaukseni "Leipää tekemässä", keskellä "Pienviljelys on lopetettu" ja alinna "Liian pieni valtakunta". Teoset 1-2 (120 x 90 cm) maalattu öljyvärillä kankaalle, 2012 ja alin öljyväri ja lyöntimetalli pleksille (90 x 90 cm) 2012 (by me, Elina Kujansuu). Ja tässä nyt vain muutama esimerkki.
Samaista aiheistoahan käsittelee myös juuri nyt Tampereen Keskus Galleriassa esillä oleva näyttelyni, jossa pleksille maalaamani niin lehmät, kuin osittain linnutkin on nostettu aiheiston symboleiksi.

Edellisessä Taide-lehdessä oli artikkeli eläinten maalaamisen trendikkyydestä. Olen kai siis harvinaisen trendikäs kuvataiteilija. Hahah :D

maanantai 10. kesäkuuta 2013

ArtSemilla: Havinaa

 


 

 


Perjantaina 7.6. vietettiin ArtSemilla-ryhmämme näyttelyn avajaisia kesänlämpimissä tunnelmissa Haiharan kulttuurikeskuksen Tallirakennuksessa.

Tallin kahdessa tunnelmallisen kauniissa kerroksessa on ryhmämme viiden taiteilijan teoksia grafiikasta maalauksiin ja veistoksiin sekä erilaisiin sekatekniikkatöihin. Ryhmämme rikkaus on monipuolisuus, mutta samalla tietty yhteenkuuluvuus ja harmonia. Avajaispuheessani mainitsinkin siitä, kuinka riemullista on huomata aina näitä ryhmänäyttelyitä kootessamme, kuinka yhtenäisiä näyttelyitä viisi omilla tahoillaan itsenäisesti työskentelevää taiteilijaa saa aikaan.

ArtSemilla-ryhmän Havinaa-näyttely on esillä Haiharan Tallissa (Tampereella) 8.6.-30.6.-2013, ti-su klo 12-18. Tervetuloa!

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Suvivirren jälkeen




Niin paljon tapahtumia näinä kuumina kesän alkupäivinä.
Niistä ensimmäisenä aina niin ihana Suvivirsi kyläkoulumme juhlasalissa. Kesäloman aloittanut lähti heti isovanhempiensa kanssa mökkeilemään, hakemaan niitä lapsuuden suloisia kesämuistoja, oi onnea. Lähettelee tekstiviestejä äidille - kertoo mitä jäätelöä on syömässä ja että sääskejä on kamalasti. Mutta että kivuutta on vielä enemmän.