Pieniä jäisiä iloja

Pientä ihanaa elämää... pientä jouluaittailua, pientä arjen pyöritystä, taideaherrusta, joulusuunnitelmaa, pientä jännitystä pienistä retkistä, pienet luistimet ja iso luistelurata - järven upea sileä pinta ja isin kolaamat luistelubaanat! Isoja iloja pienistä asioista. Niistä on joulukuiset, hämärät päivät tehty.

Onnen päivä

Rakkaan puolison syntymäpäivä.

Itsenäisyytemme päivä

 

Hiihdetty ja laskettu mäkeä. Leivottu, Suomi-kakkua ja pipareita. Sytytetty kynttilät, kuunneltu Sibeliusta. Ja tietenkin se Tuntematon sotilas (juuri nyt tuossa taustalla). Kaikki kliseet. Onnellisena, onnekkaana.
KIITOS.

Ja valkeus tuli

Valkeus ja valot.

Jouluaittani avautuu huomenna! Jouluvalot-nimisen näyttelyni kunniaksi levittelen valoja riukuaidalle, sytyttelen tuikkuja aitan rapuille. Olet tervetullut niitä ja minua tervehtimään.

P.S. Sanokoon nietosten odottajat mitä tahansa, minä iloitsen vielä lujasti siitä, että voin juosta pakkasesta koppuraisilla metsäpoluilla. Kun tummat puut riehuvat ympärillä. Ja lintuset pyrähtelevät lentoon polun viereisistä metsäojista.  En haikaile hankia vielä.

Taas sama homma kuin viime vuonna. Hiljaa viehätyn tähän viileän värittömään maisemaan niin että lupaus huomenna saapuvasta talvesta saa jo kaihoamaan tätä harmaata maata. Outo melankolinen sielu.
Haikeudesta en silti jää huokailemaan. Jouluaitan avaukseen 4 päivää aikaa. Se vaatii maalausten mallaamista, hyllyjen hiontaa ja sellofaanin suhinaa.
Jälkimmäinen kuva on lämpöasteeltaan ihan eri, kuin kolme ensimmäistä. Se onkin aitasta sisältä. Joulufiiliksistä.
P.S. Ohessa yksi uusista aitan maalauksista. Ulottuvuuksia. Olen maalauksieni kanssa kuin ne koiranomistajat, joilla on ihan itsensä näköinen hauva. Tuolta minä näytän juuri nyt.

Tuoksuvat lakanat, puukori täynnä, tyhjempiä nurkkia, tuulessa tuiverrettuja tyynyjä.
Vähän naurun puutetta, muutoin hyvillä fiiliksillä.
Siivotessa kotini nurkkia, olen puhdistanut myös omaa sisintä.