Näinä unettomina öinäni olen pohtinut ja pohtinut. Valmista ei tule. Pitäisi osata olla ehdottomasti järkevä. Ja ahkera ja varovainen. Suunnitelmallinen ja ajatella tulevaa. Pitäisi osata sääntöjä ja organisointia, osata olla eri ihmisille eri tavoin hyvä. Pitäisi  kuunnella itseään ja olla rohkea. Olla se, joksi on tullut, eikä kuitenkaan loukata ketään sillä, miksi ei odotuksista huolimatta tullutkaan. Pitäisi kulkea metsässä, uida pakkassäässä, kävellä paljain jaloin kostealla ruoholla ja kuraisessa maassa. Pitäisi herätä linnunlauluun ja heittäytyä heinäpeltoon ja katsella pilviä. Kävellä pitkä lenkki vesisateessa ja kuivatella uinnin jälkeen auringonkuumalla kalliolla. Nauraa. Lukea kirja, joka itkettää ja laulaa vaikkei osaisi. Pitäisi kävellä vieraissa kaupungeissa ja nähdä asioita, joista on lukenut ja sellaisia joista ei ole tiennyt mitään. Pitäisi osata opettaa kaikkein tärkeimpiä asioita lapsilleen ja rohkaista ja luottaa! Pitäisi olla onnellinen, että saa siivota oman kotinsa nurkkia, tehdä omassa keittiössä makaroonilaatikkoa ja rakastaa. Ja että saa sanoa sen rakkailleen ujostelematta ääneen niin että niitä jo kyllästyttää kuulla se taas. Ja kaikki tämä myös niinä väsyttävinä ja kiireisinä arkipäivinä, jolloin edes omille ajatuksille ei ole aikaa.