Tuuli toi keijun

Syystuuli humisee nurkissa. Puuhellaa saa jo lempeästi lämmitellä. Kotitietä on suhattu eestaas ainakin tsiljoona kertaa viimepäivien aikana, kun nuorimmaiset oppivat ajamaan ilman apupyöriä - pieniä, huikeita asioita. Hampaiden lähtö ei liity polkupyöräilyyn. Muuten vaan sattui olemaan hammaskeijupäivät <3. Pienet - ihanat, taitavat.

Lehtijuhlissa

Lapsi nro 1: "Äiti, äiti, mää näin kyykäärmeen! Se oli kauheaa ja pelottavaa, mutta jotenkin metsäistä!"
Lapsi nro 2: "Mää saan hei rikottua tällä kepillä tätä puuta! Tää on niin laihaa."  (Toim. huom. laihaa = lahoa)
Lapsi nro 3: "Onpas kaunista, kun oravat heittelee noita lehtiä alas tuolta puista. Oravilla on varmaan lehtijuhlat."

Lainassa lapsi

Saatiin lainalapsi, esikoisen paras kaveri, moneksi päiväksi kylään. Kyllä parhaat kaverit on sitten ihania. Niiden kanssa voi supista ja nauraa. Olla ihan samaa mieltä ja tajuta jo ilmeestä mitä toinen tuumii. Siinä ne nytkin, myhäilee jollekin mitä muut ei tajua, on iloisia toisistaan, muka jo isot, oikeasti aika pienet.

Kesässä kiinni

Näissä tunnelmissa. Vielä kesästä kiinni pitäen. En osaisi luopua, sama vika aina.