Joulun jälkeen olemme joka päivä tehneet retken metsään, lyhemmän tai pidemmän. Kotiovesta ulos ja uusille poluille, tai poluttomille mättäille. Kiivetty kiville ja nakerrettu eväspiparia, hörpitty lämmintä mehua sammaleisella kannolla, leikitty piilosta kallionkoloissa, huhuiltu mäenlaelta peuroille ja pupuille.
Metsä on tämän vuoden viimeisinä päivinä märkä ja vähävärinen. Se tuoksuu hurmaavalta, se on ylitsevuotavan hapekas. Se on iso ja ihana, hämärä, lempeä ja hiljainen. Siellä on hyvä olla.
2 kommenttia:
Minä itsekäs äiti, olen aina pitänyt metsän omana paikkanani, hiljaisuuden kirkkona, jonne pakenen kodin hälyä. Mutta kun tuossa pihassakaan ei tosiaan näillä keleillä mitään voi tehdä, niin ehkäpä tosiaan nyt olis hetki viedä lapset metsään ulkoilemaan...Onnellista vuodenvaihdetta sinne!
No niin ihanahan siellä on itsekseenkin käydä ja rauhoittua kaikesta muusta. Mutta kyllä ihan yhtä ihanaa on meidän mielestä käydä siellä myös lasten kanssa. Samalla jakaen tätä "metsärakkautta" myös heille, opettaen että metsä on hyvä ja turvallinen paikka, kunhan kunnioittaa sitä ja tutustuu siihen. Ja sitten sitä kaikkein ihaninta on huomata, kuinka hekin ihan aidosti alkavat sitä metsää ja siellä oloa rakastaa, sinne haluta, osaavat olla ystäviä luonnon kanssa jatuntea sitä aina vaan paremmin. Mielestäni yksi parhaista asioista joita olen osannut "opettaa" lapsilleni. :) Onnellista vuodenvaihdetta myös sinne!
Lähetä kommentti